etusivulle koiramme kasvatus toimintaa tekijänoikeus



s. 18.7.2006
i. Champion Mole
e. Majakkasaaren Ei Juuri Järin Suuri

n. Majakkasaaren Harhaileva Kulkija
u. Majakkasaaren Hiljainen Kuiskaus
u. Majakkasaaren Havumetsän Salaisuus

18.7. Tänään siis syntyivät nämä pikkuruiset stabypennut. Pennuille on kaikille saatu hyvä koti, tosin vain yhden sivut ovat valmiit, vaikka eihän tässä kiire ole. Kaikki pennut ovat hyväkuntoiset, ja kaikki ovat varsinaisia persoonallisuuksia! Jokaisen pennun omistaja saa matkaansa pussillisen meillä hyväksi todettua koirankuivamuonaa ja reseptin Yrjölän puuroon. Sen lisäksi matkaan lähtee VFCI:stä rekisteritodistus ja niin myös Virtuaalisesta Kanakoirakerhosta. Laitan mukaan myös paksun nivaskan tietoa rodusta, pennun koulutuksesta, rokotuksista ja ruokinnasta sekä turkinhoidosta ja liikunnasta ynnä muusta sellaisesta. Pennun omistajilta haluaisin pitkäaikaista sitoutumista koiran omistamiseen. Koiraa tulee kisauttaa ja sijoitusnarttujen kanssa pitää noudattaa ennalta sovittuja ohjeita. Olisi erittäin mukavaa jos omistaja tulisi välillä kertomaan koiransa kuulumisista. Ehdottomat säännöt ovat, että jos myytte koiranne (sitä en toivo) niin kerrotte siitä ensin minulle, ja jos et saa sitä myytyä niin voin ilomielin ottaa sen. Voin myös ottaa koiran takaisin jos omistajan sivustot vaikuttavat kuolleilta.
19.7. Toisenkin koiran sivut ovat valmiit, ystävällinen Helli on siis kotiutunut Doreelle.
5.8. Sillä välin kun olin mökillä, myös Sasu pääsi kotiinsa Kateen luo. Koko pentue on nyt siis jo maailmalla.
30.12. Helli vaihtoi kotia tässä hiljalleen, mutta jokatapauksessa koko pentue on edelleen koossa, kukaan ei ole kadonnut. Menestynein pentu on Majakkasaaren Hiljainen Kuiskaus, muut kaksi eivät ole kisanneet vielä lainkaan, mutta kyllähän tässä ehtii. :D



TEKIJÄNOIKEUS
Kaikki materiaali tällä sivulla noudattaa tekijänoikeuslakia. / All materials at this site are under the copyright law and legal.
Dog in the photo is really Fenny v.'t Hooge Holt. / Kuvan koira on Fenny v.'t Hooge Holt. Kuvan koira ei mitenkään liity teksteihin. / Dog in the photo has nothing to do with texts. Tekstit © Iina A. / Texts by Iina A.

Kuvan ©opyright Kennel Stabylands. / Photos copyrights by Kennel Stabylands.