etusivulle koiramme kasvatus toimintaa tekijänoikeus



LAPASEN ALMARIAN

faktat
   NIMI Lapasen Almarian
   KUTSUMANIMI Alma
   MERIITIT -
   SKP narttu
   SYNTYNYT 14.2.2003
   REKISTERINUMERO -
   SÄKÄKORKEUS 33cm
   VÄRI soopeli
   LONKAT -
   SILMÄT -
   KASVATTAJA Lapasen (lopettanut)
   OMISTAJA swift, Majakkasaaren

Klikkaa kuvaa suuremmaksi, pienennetty voi vääristää.

luonne
Alma on hyvin suosittu, eikä ole jättänyt yhdenkään vieraan sydäntä kylmäksi. Jokainen joka tulee katsomaan itselleen pentua täältä, ei voi olla huomaamatta pientä päivänsädettä koiralauman keskeltä. Alma kerjääkin rohkeasti ja varsin päättäväisesti jokaisen rapsutukset. Jos niitä ei tipu, tämä neiti aloittaa konserton, johon muutkin koirat innoissaan ryhtyvät mukaan. Kasvattajan mukaan Alma on tempperamenttinen neiti, pentueen siroin vaavi. Pienellä Almalla on suuret jutut. Sillä ei ole koskaan huonoja päiviä, aina se jaksaa touhuta ja olla iloinen. Kenellekään se ei ole ikinä ärähtänyt ja onkin erittäin sosiaalinen tapaus. Ylisosiaaliseksi sitä voi siis kutsua, mutta se ei haittaa kisatessa esimerkiksi agilityssä, sen takia, koska se keskittyy aina ihan täysillä kaikkeen mitä radalla tehdään. Koiralauman keskellä Alma pärjää hyvin, se tulee kaikkien kanssa toimeen mainiosti. Ainoa ongelma, mikä sen kanssa on ollut, oli motivoiminen, koska se ei ole lainkaan perso ruualle. Itseasiassa se on ihan hyvä, koska sitten kun päästiin agilityn treenaamisessa vauhtiin, ei enää tarvittu mitään muuta palkkausta kuin leikki lelun kanssa. Almaa voi palkita myös sillä, että se saa tehdä seuraavan esteen, se nimittäin rakastaa suuresti agilityä.

kisailuista
Alman kanssa harrastamme lähinnä agilityä ja koiratanssia.

sukutaulu
Juupajuun Kuulin Jotain Muuta tuntematon tuntematon
tuntematon
tuntematon tuntematon
tuntematon
Marmor Uskottomuus tuntematon tuntematon
tuntematon
tuntematon tuntematon
tuntematon


arvostelut
-

sert-kalenteri

vnl
1.
2.
3.
valio?
- - - - -


uusi näyttelykalenteri
milloin / missä
luokka
tuomari / liitto
tulos
- - - -


kisakalenteri
laji / luokka
milloin / missä
tuomari
tulos
Agility / MINI I 23.6.05 / mm. Suvilaakson, Tippitapin... Minna 5.
Agility / MINI I 10.10.05 / Tao-Hi Powder 14.
Agility / MINI I 5.2.2006 / Neilikan & Fuji Hazaki's Minna 11/15
Agility / MINI I 10.2.2006 / Nightsneaker's Taica 21.
Agility / MINI I 16.2.2006 / X-Toller's Taica 7.
Agility / MINI I 1.3.2006 / Kennel Kulmah Powder 22.
Agility / MINI I 2.3.2006 / Kennel Kulmah Powder 5.
Agility / MINI I 3.3.2006 / Kennel Kulmah Taica 2. VKUMA!
Agility / MINI I 10.3.2006 / Maalisputki, Powwi Taica 12.
Agility / MINI I 15.3.2006 / Filyra Taica 20./25.
Agility / MINI I 20.3.2006 / Graz Callista Hylätty - kaatoi esteen ennen suoritusta.
Agility / MINI I 1.4.2006 / Kenel Eloisa Katja 6/12.
Agility / MINI I 8.4.2006 / Merrian Minnea 23./25.
Agility / MINI I 14.4.2006 / Peikonpesän Snuf 7./24.
Agility / MINI I 15.4.2006 / Peikonpesän Snuf 7./24.
Flyball / Joukkue 6 20.4.2006 / Meia-Note Minnea 6.
Agility / MINI I 24.4.2006 / Majakkasaaren Minna 12./25.
Agility / MINI I 28-30.4.2006 / Hulmeruulan Callista 18./25.
Agility / MINI I 14.5.2006 / WolfTame Hikku 14./25.
Flyball / Joukkue 5 25.5.2006 / Twilight arvontakone 5/10.
Flyball / Joukkue 4 28.5.2006 / Twilight arvontakone 9/10.
Flyball / Joukkue 5 1.6.2006 / Kennel Kaura Zia 3.
Koiratanssi / - 5.6.2006 / Nagine's Naomi 32p.
Agility / MINI I 7.6.2006 / Tulireen arvontakone 18./25.
Flyball / Joukkue 6 12.6.2006 / VM 10, Minnea Minnea 22.
Agility / MINI I 17.6.2006 / Mercazig's ankie 20.
Flyball / Joukkue 7. 26.6.2006 / Myhkä Mel 6.
Koiratanssi / - 27.6.2006 / Guardias ankie 16p.
Koiratanssi / - 29.6.2006 / Myhkän Mel 11p.
Koiratanssi / - 3.7.2006 / Ahdingon Mind 19p.
Koiratanssi / - 10.7.2006 / Kennel Kulmah Zia 16p.
Agility / MINI I 10.7.2006 / Aamu-usvan ankie 21.
Agility / MINI I 30.7.2006 / Nymfadora Evie HYL. koira ei ole ohjaajan hallinnassa
Agility / MINI I 31.7.2006 / Ratapihan kattle 8.
Agility / MINI I 11.8.2006 / Cattlebug's kattle 2/20. VKUMA!
Agility / MINI I 15.8.2006 / Karkuri Minnea 18.
Agility / MINI I 24.8.2006 / Lasimeren vveera 19/25.
Agility / MINI I 30.8.2006 / Hanna-81 Nikke vKUMA
ALMAN LUOKANVAIHTO AGILITYSSÄ MINI II:seen!
Agility / MINI II 1.9.2006 / Ninya Papillons vveera vKUMA 1/5
Koiratanssi / - 6.9.2006 / Taikatassun Naja 10p. 25/50
Agility / MINI II 9.9.2006 / Distians Naz 6/7
Agility / MINI II 17.9.2006 / Majakkasaaren & Lasimeren Minnea 5/6
Agility / MINI II 28.9.2006 / Falcon Fell's Nikke 5/7
Agility / MINI II 4.10.2006 / Myrskyluodon donga 5/5
Agility / MINI II 10.10.2006 / Lasimeren Snuf 4/11
Agility / MINI II 20.10.2006 / Metsähiiden vveera VKUMA 3/5
Agility / MINI II 31.10.2006 / Lasimeren vveera 5/9
Agility / MINI II 13.11.2006 / Sunset Nikke 5/5
Agility / MINI II 30.11.2006 / Kielometsän farkku 1/5, VKUMA
ALMAN LUOKANVAIHTO AGILITYSSÄ MINI III:seen!
Koiratanssi / - 15.12.2006 / Ruskalehdon Nundraka 46p. 5/40
Agility / MINI III 1.1.2007 / Fimera & Lasimeren Spark 2/4
Agility / MINI III 8.1.2007 / Majakkasaaren Nereid 4/5
Agility / MINI III 18.1.2007 / Fidelity's Spark 1/4 VKUMA
Agility / MINI III 20.1.2007 / Kastehelmen & Ullakkotontun Spark 3/6
Agility / MINI III 20.1.2007 / Kultalähteen Spark 2/5
Agility / MINI III 20.1.2007 / Spitrin's Dornak 6/6
Agility / MINI III 23.1.2007 / Lasimeren Spark 2/9


KOIRATANSSISSA PISTEITÄ YHTEENSÄ: 150p.


TEKIJÄNOIKEUS
Kaikki materiaali tällä sivulla noudattaa tekijänoikeuslakia. / All materials at this site are under the copyright law and legal.
Kuvan koira ei mitenkään liity teksteihin. / Dog in the photo has nothing to do with texts. Tekstit © Iina A. / Texts by Iina A.

Sheltti-kuvan ©opyright Sefair Shelties. / Sheltie-photos copyrights by Sefair Shelties.
Kuvassa oleva koira; Sefair Flame In Heart. / Dog in the photo; Sefair Flame In Heart.